Dela
Chatta med Umeå kommuninformation

Visit Kvarken


- Botnia-Atlantica-hanke

Uumajan kunta laski 1. lokakuuta 2008 vesille raja-alueellisen matkailuhankkeen, Visit Kvarkenin. Hankkeen suomalaisena osapuolena on Vaasan kaupunki. Visit Kvarkenin ajatus syntyi kaksi vuotta sitten, kun Uumajan kunnanosat keskustelivat "pohjoisesta meriympäristöstä" osana kulttuuripääkaupunkihakemusta.

Lisää liikevaihtoa matkailuyrityksille
Tavoitteena on matkailuyritysten liikevaihdon kasvattaminen houkuttelemalla uusia asiakasryhmiä / useampia kävijöitä alueen matkakohteisiin.
 
Keskiössä meriprofiili
Hankkeessa keskitytään matkailun vakiintuneisiin huippuyrityksiin ja uusiin meriprofiili-tuotteisiin. Näitä yrityksiä ja tuotteita pyritään tuomaan tunnetuiksi ja tekemään helposti ostettaviksi. Hanke käynnistyy yksittäisten matkakohteiden tarpeiden analyysilla.
 
Matkakohteet lähtökohtana ja moottorina
Merenkurkun rannikon matkakohteet eli Uumaja, Vaasa, Skellefteå, Kokkola, Pietarsaari ja Kristiinankaupunki toimivat hankkeessa yhteistyössä. Ne ovat hankkeen moottoreita, joiden yhdistävänä tekijänä on meri. Matkakohteet muodostavat markkinoinnin lähtökohdan ja markkinoinnilla on hankkeessa merkittävä rooli. Sen vaikutus riippuu hankkeen kahden muun osa-alueen, saavutettavuuden ja laadun, toteutumisesta.
 
Hanke on kolmivuotinen ja saa osan rahoituksestaan Euroopan aluekehitysrahastolta.
 
Hankkeen hallinto hoidetaan Ruotsissa Holmsundin-Obbolan kunnanosahallinnon kautta.
 
Lisätietoja antaa
Barbro Ruda, pääprojektinjohtaja
Puh. +46-(0)70-582 35 60
S-posti

Botnia-Atlantica
Sidan uppdaterad 09-06-08 15:25 av Camilla Söderlund Holmsund/Obbola KDF
Sidan är besökt 9448 gånger

Merenkurkun alueen rannikkokohteet samassa hankkeessa.

Kulturhuvudstad 2014, 2010 års internationella världspris för innovativ fritid, Årets Ungdomskommun 2008, Årets tillväxtkommun 2008, Sveriges IT-kommun 2007-2008, Sveriges kvalitetskommun 2005-2007, Sveriges bästa studentstad 2006 och Sveriges konstkommun 2005!