Chatta med Umeå kommuninformation

Pohjoismainen kulttuurija terveysyhteistyö!

Taustaa



Kulttuurin ja terveyden yhteenkuuluvuudesta vallitsee nykyisin suuri yksimielisyys. Hyviä esimerkkejä on monia, ja viime vuosina on saatu myös tutkimustuloksia, jotka vahvistavat myönteiset yhtymäkohdat. YK nimitti vuodet 1988—1997 "kulttuurikehityksen vuosikymmeneksi". Tänä aikana Unesco käynnisti kansainvälisiä hankkeita kulttuurin hyödyntämiseksi hoitoalalla, mikä taas poiki useita kulttuuriin, terveyteen ja hoitoon keskittyviä pohjoismaisia hankkeita. Ensimmäinen kulttuuri- ja terveysalan pohjoismainen työryhmä perustettiin jo vuonna 1993, ja sittemmin aiheesta on järjestetty useita pohjoismaisia konferensseja — viimeksi Lundissa vuonna 2007, Espoon Hanasaaressa vuonna 2008 ja Uumajassa vuonna 2009.

Lundin-konferenssi toi pohjoismaiseen yhteistyöhön uutta puhtia. Tuolloin esiteltiin pohjoismaisen kulttuuri- ja terveystyön uusi perusasiakirja "Ny nordisk plattform för kultur och hälsa", jossa ehdotetaan muun muassa alan pohjoismaisen yhteistyöelimen perustamista. Ruotsin Skånen alueen kulttuurilautakunta päätti, että alueen kulttuuritoimi koordinoisi tämän pohjoismaisen yhteistyöelimen toimintaa, kunnes pysyvän organisaation perustamisesta saataisiin päätettyä. Pohjoismailla on nyt siis ensimmäistä kertaa politiikkalähtöinen kulttuuri- ja terveysalan yhteistyöhanke. Hankkeelle on nimetty projektipäällikkö, ohjausryhmä ja työryhmä, joiden yhteystiedot ovat takasivulla.

Tarkoitus



Tarkoituksena on tiivistää kulttuuri- ja terveysalan pohjoismaisten toimijoiden välistä yhteistyötä. Näin halutaan edistää vastavuoroista oppimista sekä yhteisiä pyrkimyksiä kulttuuri- ja terveysasioiden nostamiseksi poliittisessa tärkeysjärjestyksessä. Kulttuurin ilmeiset terveysvaikutukset on sisällytettävä tuleviin politiikka- ja hoito-ohjelmiin pohjoismaisen hyvinvointimallin vahvistamiseksi.

Tavoitteet



Kun hanke päättyy syksyllä 2011,
  • pohjoismaisella kulttuuri- ja terveysyhteistyöllä on kaikki Pohjoismaat kattava toimiva verkosto
  • käytössä on inventoinnin pohjalta koottu tietopankki, joka sisältää hyviä esimerkkejä, kokemuksia, kehitystrendejä sekä tutkimustuloksia
  • uuden pohjoismaisen konferenssin valmistelut on saatu päätökseen
  • kulttuuri- ja terveysalan pysyvän pohjoismaisen yhteistyöorganisaation perustamisesta on tehty päätös.

Hankkeen ohjausryhmä



Christina Gedeborg-Nilsson

(puheenjohtaja)
Kultur och hälsa, Region Skåne ja Kommunförbundet Skåne
Puh: +46 40 67 53 745
S-posti: christina.gedeborg-nilsson@skane.se

Kjell Austin


Pohjoismaisen kulttuurirahaston edustaja och NaKuHel Norge
Puh: +47 41 50 94 60
S-posti: kaustin@online.no


Hanketyöryhmä



Projektipäällikkö

Bibbi Miegel Sandborg

(Ruotsi)
Kultur och hälsa, Region Skåne ja Kommunförbundet Skåne
Puh: +46 40 67 53 747
S-posti: birgitta.miegel-sandborg@skane.se

Projektisihteeri

Carin Borg

(Ruotsi)
Kultur och hälsa, Region Skåne ja Kommunförbundet Skåne
Puh: +46 40 67 53 748
S-posti: carin.borg@skane.se

Tanska

Inger Halleløv


Copenhagen Business School, Center for Virksomhedsudvikling og Ledelse
Puh: +45 21 27 03 89
S-posti: ih.om@cbs.dk

Tanska

Gitte Grønfeld Wille


Kultur og Oplevelseøkonomi, Region Sjælland
Puh: +45 57 87 59 03 tai +45 20 53 76 44
S-posti: gw@regionsjaelland.dk

Suomi

Margaretha Wildtgrube


Folkhälsans förbund
Puh: +358 9 315 56 05
S-posti: margaretha.wildtgrube@folkhalsan.fi

Suomi

Anja Syrjä


Hanasaari — ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus
Puh: +358 9 4350 2421 tai +358 45 1301 111
S-posti: anja.syrja@hanaholmen.fi

Norja

Karin Amble


Kultur og helse/seniorkultur, Trondheim kunta
Puh: +47 72 54 57 00 tai +47 95 26 39 53
S-posti: karin.amble@trondheim.kommune.no

Norja

Mette Jensen


Kultur og helse/seniorkultur, Trondheim kunta
Puh: +47 72 54 57 14 tai +47 97 42 16 44
S-posti: mette.jensen@trondheim.kommune.no

Routsi

Eleanor Bodel


Kultur för seniorer - kultur och hälsa, Uumajan kunta
Puh: +46 90 16 34 14 tai +46 70 255 09 79
S-posti: eleanor.bodel@umea.se

Routsi

Paula Bergman


Kultur och folkhälsa, Jönköpings läns landsting
Puh: +46 36 32 42 11 tai +46 70 698 01 00
S-posti: paula.bergman@lj.se



Sidan uppdaterad 10-11-09 11:27 av Patrik Nimrodsson Kulturförvaltningen
Sidan är besökt 315 gånger
Esite
Klikkaa tästä ladataksesi esitteen tulostettavaksi >>

Kulttuurin, terveyden ja

elämänlaadun pohjoismaista

vuorovaikutusta

Kontakt

Umeå kommun
Skolgatan 31A
901 84 Umeå
090-16 10 00

Mejl, telefon och
andra kontaktvägar

Pressrum

Snabblänkar
Sök på umea.se/kommun
Dela
Kulturhuvudstad 2014, 2010 års internationella världspris för innovativ fritid, Årets Ungdomskommun 2008, Årets tillväxtkommun 2008, Sveriges IT-kommun 2007-2008, Guldlänken 2008, Sveriges kvalitetskommun 2005-2007, Sveriges bästa studentstad 2006 och Sveriges konstkommun 2005!