Kierrätyskeskukset

Återvinningscentraler

Kierrätyskeskukset ovat suurempia laitoksia, jonne voi viedä käytännöllisesti katsoen kaikkea muuta paitsi keittiöjätettä. Uumajan kunnassa on kuusi eri kierrätyskeskusta, joihin taloudet voivat maksutta jättää tilaa vievää jätettä, puutarhajätettä, vaarallista jätettä, sähköromua (esimerkiksi vanhoja tietokoneita ja radiolaitteita), pakkauksia ja lehtiä.

Kaupunkia lähimpänä oleva kierrätyskeskus on Gimonäsissä. Aja Holmsundiin päin ja käänny ensimmäisen sivutien kohdalta oikealle, Strömpilen-ostoskeskuksen kohdalla olevan liikenneympyrän jälkeen, seuraa sitten opasteita.

Lue kierrätyskeskusten aukioloajoista Linkki toiselle sivustolle, avautuu uuteen ikkunaan.
(informaatio on ruotsiksi)

Kierrätyskeskusten henkilöstö auttaa mielellään ja näyttää mihin erilaiset jätteet voi laittaa. Kerätty materiaali toimitetaan edelleen uusiokäyttöön, kierrätykseen, energian hyötykäyttöön tai varastointiin.

Kun ostaa esimerkiksi uuden jääkaapin, pakastimen, pesukoneen, TV:n, radion, levysoittimen tai akun, voi vanhan laitteen jättää myyjälle.

Sidan publicerades